Limaisena

Hola!

Pääsin jo Iquitokseen, mutta palataan vielä hetkeksi Limaan.

Parasta kaupungissa oli näin muutaman päivän mietinnän jälkeen Kennedy-puisto, jossa tuntui tapahtuvan vaikka mitä ja jossa asuu paljon kissoja. Syytä siihen, miksi puisto on täynnä kissoja en saanut selville, mutta ilmeisesti paikalliset ruokkivat niitä ja osa kissoista on hyvinkin tuttavallisia ja antavat silittää. Tosin eräs oli liiankin tuttavallinen yrittäessään viedä piknik-eväät. 

 

Bongaa Helmi!

Puistossa on lauantaisin ja sunnuntaisin tanssit. Kävi sitten niin, että eräs papparainen halusi tanssia kanssani ja lopulta ei auttanut muu kuin mennä tanssilattialle. Gigolopapan keikutellessaan lanteitaan koitin epätoivoisesti pysyä mukana, taidan tarvita vielä vähän aikaa salsalanteiden löytämiseen. Kappaleen loputtua en päässyt lähtemään mihinkään, kun toinen pappa jo halusi pyöräytellä, mutta se päättyi pian, kun maailman pienin mummo nappasi kädestä ja alkoi tanssahdella. Välillä tietenkin heiluteltiin mummon kavereilla ja tanssin loppuessa sain pusun poskelle. Joten ihan onnistunut tanssituokio loppujen lopuksi.

Liman keskusaukio

Ehdittiin käydä myös Liman keskustassa, jonne huristeltiin bussilla. Meitä kehotettiin etukäteen olemaan puhumatta kenenkään kanssa tai katsomasta keneenkään päin, mutta retki meni erinomaisesti! Mirafloresin alueeseen verrattuna keskusta oli halvempi ja alueella oli enemmän paikallisia.

Rinteellä olevat talot ovat aikamoinen kontrasti verrattuna keskusaukion loistoon. Edessä myös surkea joki.

Maistettiin myös paikallista erikoisuutta, piscoa. Mentiin johonkin pihvipaikkaan, joka mainosti juomia halvalla. Pisco ei oikeastaan ollut ollenkaan sellaista kuin odotin, enkä varsinkaan odottanut sen olevan niin vahvaa kuin se oli. Ehkä siinä oli syy, miksi olimme ainoat asiakkaat, jotka joivat sitä sunnuntai-iltapäivällä.

Petollisen vahva pisco sour

tuna verde. maku mieto, miinusta piikeistä (kaktuksen hedelmä) sekä liian monista sieministä.

Seuraavaksi tarinoita Iquitoksesta. Saa tosin nähdä miten tämä bloggaaminen onnistuu, kun yhden kuvan lataamiseen voi mennä melkein 15 minuuttia. Toisin sanoen netti ei ole ihan Turun ylioppilaskylän kyläverkon luokkaa. Peukut pystyyn, että julkaiseminen onnistuu!