Lomailua 3/3 - mototaksilla hurjastellen / tervehdys koti-ikävältä

Lomapostausten tripletti sulkeutuu!

Juho ehti viettää kanssani tropiikissa viikon ja kulutimmekin sen aikalailla relaten, sillä olimme onnistuneet saamaan flunssan luultavasti Cuscon hyytävyydessä, joten oleilu Star Warsin ja plataanisipsien äärellä oli juuri sitä mitä tarvitsimme.

Limassa vaihdossa oleva Riikka oli samaan aikaan käymässä täällä yhdessä ystävänsä kanssa, joten onneksi flunssa ei ollut aivan kauhea ja niinpä kävimme yhdessä joella ja katsomassa perhosia, seikkailemassa muutaman tunnin aivan Iquitoksen vieressä sijaitsevassa Allpahuayo Mishanan kansallispuistossa (hämähäkkien määrä oli kammottava!) ja polskuttelemassa uima-altaassa.

Yksi lempikahviloistani

Suuri viidakkoretkeilijä valmiina seikkailuun!

"Pikkuruinen puu"

Oli kivaa toimia oppaana, sillä pääsin näyttämään lempipaikkojani ja muille oli varmasti helpompaa, kun ei tarvinnut miettiä miten mennä eri paikkoihin. 

Kahden viikon aikana hämmästelin useasti kuinka yhden maan sisällä voi olla niin paljon vaihtelua. Aamulla on mahdollista herätä ja pukea villapaita päälle vuoriston kylmyyden takia ja muutaman tunnin lentomatkan jälkeen villavaatteet on vaihdettava toppiin ja shortseihin tropiikin auringon sulattaessa. Sanoisin perulaisten olevan onnenpekkoja, kun heidän maastaan löytyy niin rannikkoa, vuoristoa kuin sademetsää.

Ja sademetsässä tai ainakin Iquitoksessa elämä on yleensä melko letkeää. Juho pääsi kokemaan latinolannevetkutukset, kun toisena iltana kotiin palatessamme talosta kantautui musiikki kadun toiseen päähän ja hetken päästä olimmekin jo diskovalojen alla tanssimassa vuokraisäntien kanssa salsaa. Vuokraemäntäni Mary opetti minulle oikeaoppista hartioiden sheikkausta ja nauroin niin paljon, että poskia alkoi särkeä.

Toisena päivänä eteemme ilmestyi melkein viisimetrinen boa, nahkana tosin vain. Mietin, että mitäköhän tapahtuisi Suomessa jos kesken iltapäiväkahvien kaivasin kaapista tuollaisen ja olisin kuin se olisi mitä arkipäiväisin asia.

BOA!

Lauantai-iltana saatoin Juhon lentokentälle ja voi buhuu. Inhoan hyvästejä ja näiden heippojen sanominen tuntui melkein pahemmalta kuin maaliskuussa. Viikot yhdessä olivat niin kivoja, etten olisi halunnut niiden loppuvan. 

Vaikka kuinka yritin, niin mototaksimatka kotiin meni surkuisena ja kotiovelle päästessämme kuski totesi: " Älä itke enää, tämä on vain elämää ja kaikki järjestyy kyllä." Olin jo aika kunnossa, mutta kuskin sanat saivat minut melkein uudestaan nyyhkyttämään hänen myötätuntoisuuden takia. 

Osasin odottaa, että Juhon lähtiessä saattaisi iskeä koti-ikävä ja sieltähän se tulikin tervehtimään tuodessaan mukanaan möykyn kurkkuun ja rutistuksen sydämeen. Aiemmin mikään ei täällä muistuttanut rakkaista kaukana kotoa, mutta nyt lempikahviloissani mieleen tulee muru ja kuinka mukavaa yhdessä oli. 

Onneksi tiedän, että jossain kohtaa helpottaa. Olen jo kerran sopeutunut tähän, niin varmasti sopeudun uudestaan.

Ja eilen leivoin pannukakkua, tehkää sitä jos koti-ikävä vaivaa, auttaa varmasti.