13. maaliskuuta 2015

Iha Perus



Vesipullossa korkin lisäksi suojapaperi, kysynpähän vaan että miksi?


Tyyni valtameri uu uu uu



Mikököhän maistuu suussa tän juomisen jälkeen...

Ylempi hedelmä tuntui pingispallolta, sisältö näytti passionhedelmältä ja maku oli joku perushedelmä. Alempi on vielä mysteeri.
Täällä sitä nyt ollaan!

Ensifiilikset ovat, että KUUMA. Ja hullu liikenne.

12 tunnin lento meni ihan siedettävästi. Pari leffaa, nukkumista ja syömistä koko ajan. Luulen, että lentoyhtiön taktiikka on pitää matkustajat tyytyväisinä ruuan avulla. Tosin olin kyllä iloinen kun valitsemani hindu meal oikeasti maistui intialaiselta ja puolessa välissä lentoa tarjoiltiin jäätelöä!

Saavuttuani kentälle tajusin aika nopeasti, että toppi, kauluspaita, villapaita sekä kaulahuivi olivat liikaa, sillä lämpötila täällä on jotain +25, mutta kun siihen lisää vielä kosteuden on kyllä paljon lämpimämpi. Iquitosin +40 astetta odotellessa huhhei. Henkisen valmistautumisen jälkeen uskalsin mennä tullivirkailijan luokse ja selittää espanjaksi kuinka tarvitsisin puolen vuoden turistiviisumin vaihdon takia, turismiviisumin pituushan kun riippuu aivan siitä paljonko viranomainen haluaa sitä antaa, ja onneksi sain 183 päivän maassaololuvan, joten puuttuvasta opiskelijaviisumista ei tarvitse enää huolehtia. Kentällä oli vastassa Riikka ja Ilona sekä Riikan tuutori, joiden kanssa hypättiin taksiin ja huristeltiin noin tunnin verran Mirafloresiin hostellille. Liikenteestä ei voi muuta sanoa kuin että diós mío. En haluaisi joutua opettelemaan ajamaan autoa täällä. 

Tänään sitten käytiin vaihtamassa bilehostellista rauhallisempaan, kun juhlimisen sijaan tekee enemmän mieli ottaa rauhallisesti ja saada unirytmi kuntoon. Käveltiin myös merenrantaan, joka on tässä ihan lähellä. Oli vaikea sanoa missä meri loppui ja taivas alkoi usvan peittäessä ilman. 

Päivän jännittävin kulttuurikokemus oli kyllä supermarketissa käynti. Siis se hedelmien määrä! Ja miksei Suomessa ole jäätelökioskia kaupan sisällä? Onhan ostosten tekeminen paljon mukavampaa samalla lucuman makuista jäätelöä syöden. 

Ostettiin hedelmien lisäksi vettä, sillä hanavettä täällä ei voi juoda. Se on todella harmi, sillä ärsyttää kertyvä roskan määrä kun aina pitää ostaa uusi pullo. Ja tässä kuumuudessa vettä kuluu melko paljon. Eilen muuten maistettiin kuuluisaa Inca Colaa, maistui aivan banaanipurkalta. Lisäksi tässä on ehditty maistaa perulaista viiniä, maku melko viinaisa. Tosin ehkä halvimman pullon ostamisella oli vaikutusta asiaan. 

Mitä muita huomioita tässä nyt olen ehtinyt tehdä on se, että autoihin on mahdollista laittaa töötti josta kuuluu flirttailuääni, tässä vieressä on puisto täynnä kissoja ja aurinko polttaa, olkapää ja niska ehtivät palaa tunnissa kun unohdin aurinkorasvan. 





2 kommenttia:

  1. Kuinkahan monta vitsiä Perusta ja Limasta on mahdollista suomen kielelle vääntää? ;P Oi että noi eriskummalliset hedelmät! <3 Itsekin kyllä oon tällä viikolla syönyt passionhedelmiä, kun banaanit ja päärynät tulee ulos korvista, mutta siellä saa jotain ihan täysin vieraita hedelmiä, uuh.

    VastaaPoista
  2. Hedelmät voisivat jo pelkästään olla syy lähteä luoksesi. Sinnittelen kuitenkin täällä. Blogisi osoitteen pääte nl kummastuttaa...

    VastaaPoista