Kohti Perua

Helou Amsterdamista!

Heräsin 2.50 ja puoli neljän aikaan oltiin Juhon kanssa jo huristelemassa kohti lentokenttää. Mitä lähemmäksi kenttää tultiin, sitä enemmän vatsassa oli perhosia ja sitä surrealistisemmalta tuntui. Tätä päivää on kyllä odotettu jo vuoden ajan, joten on jotenkin huojentavaa, että vihdoin päivä koitti. Nyt tämä on vihdoin totta eikä piinallista odottamista. Jos jotain olisin voinut skipata lähdöstä, niin se olisi ollut hyvästien jättö kentällä. Aivan kamalaa. Ja siinä sitten piti skarppina mennä turvatarkastuksen läpi ja katsoa, kun laukkua pengotaan, vaikka mieli teki vain itkeä. On kai vaan hyväksyttävä, että ikävä on matkustamisen sivuoire, ja toisaalta, tunne kertoo, että on rakkaita joita kaivata ja joiden luokse palata. 

Luulen, että kaikki vaihdossa olleet osaavat samastua siihen, kuinka lähtiessä olo on samanaikaisesti sekä järjettömän iloinen että surullinen. Että ennen lähtöä saattaa tulla lamaantunut olo, kun tajuaa kunnolla lähtevänsä yksin keskelle viidakkoa. Mutta nyt, ennen kuin kaikki luulevat, että vollotan yksin Amsterdamin kentällä, niin ei se nyt niin ole, kyllä tässä on jo matkafiilis. Ja sehän varmasti vain vahvistuu kunhan pääsen perille!

Tässä on vielä pari tuntia ennen kuin lento Limaan lähtee ja tiedossa onkin sitten 12 tuntia koneessa huh huh. Limassa aion viettää kolme päivää ja maanantaina lähden Iquitokseen. Kuulemma kentällä tulee olemaan opettajista koostuva vastaanottokomitea heheh. Vähemmän hehheh on se, että viime viikolla lämpöä oli kuulemma ollut +40 astetta. Että eipä tarvitse enää palella tänä keväänä.