27. maaliskuuta 2015

Laiskiainen sylissä ja papukaijan kakkaa laukussa

Eilen oli jokiseikkailupäivä, jolle lähdin yhdessä Susanin Limasta tulleiden kavereiden, Paolan ja Paolan kanssa.

Puoli kymmenen aikaan aamulla tapasimme rantabulevardilla ja lähdimme oppaan kanssa joelle. Tässä vaiheessa minulle oli vielä vähän epäselvää, että mitä tulee tapahtumaan, sillä taas monen puhuessa espanjaa samanaikaisesti en aivan pysynyt kärryillä. Hyppäsin kuitenkin veneen kyytiin ja päätin vain istua mukana ja katsoa minne päädyn. Ja hyvähän päivästä tulikin.



Aina kun näen rannassa kelluvia taloja on vaikea uskoa, että joku oikeasti asuu niissä. Ettei kyse ole elokuvalavasteista, vaan tuolla possu on laiturinnokassa ja ihmiset kuivattavat pyykkiä samalla tavalla kuin minäkin.

Päästyämme pois rannasta, tähän väliin huomautettakoon (yleisön pohdinnan vuoksi), että kaikki näkyvä vesistö on tosiaan jokea, ei vaikkapa järveä. Amazonjoen suuruutta on vaikea käsittää, kun opaskin selitti syvyyden olevan 300 metriä ja pisimmillään leveys on muistaakseni sen 30 kilometriä. Nähtiinkin valtamerirahtilaiva kaukaisuudessa. Alkaa Saaristomeri vaikuttaa aika pieneltä. Ja merenhän kuuluisi mielestäni olla isompi verrattuna jokeen. Aikamoista.

Mutta takaisin seikkailuun. Ensimmäinen stoppi oli kohdassa, jossa Río Itay ja Río Nanay yhdistyvät Amazonjoeksi Iquitoksen edustalla. Kohdan pystyi erottamaan paljaalla silmällä, sillä toisen joen vesi on paljon tummempaa. Vesiä mielenkiintoisempaa oli kuitenkin delfiinit! Ympärillämme uiskenteli harmaita delfiinejä sekä täällä mielestäni endeemisiä vaaleanpunaisia delfiinejä! Olin luullut vaaleanpunaisten olevan pieniä, mutta kyseessä olikin parimetrinen ja noin 300 kiloa painava vonkale. Ja onnistuin bongaamaan muutaman!

Paoloiden kanssa botskissa



Matka jatkui jokea pitkin ja lopulta minulle selvisi, että ollaan matkalla tapaamaan Bora alkuperäisasukasheimoa, jolla on kylä, jossa he esittelevät heimoansa.  Tämän lisäksi aioimme vielä pysähtyä paikassa, jossa oli eläimiä. 

Ensiksi kuitenkin tapasimme Boria (kauhea kun tästä tulee vain mieleen Borat niissä kauheissa uimahousuissa). Heidän kylänsä koostui majoista ja suurimmista niistä tapasimme ensin heimopäällikön, joka esitteli meille heimonsa ja kylänsä. 

Borat ovat tunnettuja tansseistaan, joten puheen jälkeen päälikkö alkoi hymistä ja tanssia ja pian heimon muut jäsenet lähtivät tanssiin mukaan. Muutaman tanssin jälkeen meitä pyydettiin mukaan ja pari tanssia heiluttiin heidän kanssaan. 

Tämän jälkeen oli mahdollista jutella ja katsoa heidän tekemiään tuotteitaan. Toisin sanoen tuli olo, että oli ostettava jotain. Sama fiilis syntyy, kun menee pikkukauppaan ja on ainoa asiakas. Tuotteet olivat kuitenkin hienoja ja päädyin ostamaan vesipullolle olallakannettavan pussukan. Sellaisen olin ajatellutkin ostaa, joten kävi hyvä tuuri. Juttelimme vähän aikaa päällikön kanssa, kunnes oli aika lähteä. Jäi vähän olo, etten saanut vierailusta kaikkea irti, kun en tajunnut lyhyessä ajassa kysellä paljoa.





Tämän jälkeen matka tosiaan jatkui jonkinlaisen eläinsuojan luo. Jos Pilpintuwasista jäi hyvä mieli, niin tästä ei. Saapuessamme paikkaan piti ottaa kengät pois, sillä rakennukset lainehtivat veden alla. Näin ollen eläinten häkitkin lainehtivat vettä. Opas lähti näyttämään meille paikkoja ja aluksi olin ihan hyvällä mielellä. Kyselin, että eläimet varmaan on pelastettu, johon opas sanoi "joo joo ja sitten ne ovat täällä hoidossa". 


Ensimmäisenä saimme nähdä laiskiaisia ja yhtäkkiä huomasin niistä yhden olevan sylissäni ja oppaan hokevan "ota kuva, joo täällä on parempi valo". Toisin sanoen meille lykättiin kaikki mahdolliset eläimet syliin ja käskettiin ottamaan kuvia. Näinhän sitä hoidetaan huonoista oloista tulevia eläimiä... Mielestäni jos eläimiä hoidetaan, niin ei niitä kuuluisi antaa kaikille turisteille valokuvausmaskoteiksi. Tässä taas huomasi kuinka eläinten kohtelu on niin erilaista täällä. 

Laiskiaisen jälkeen suostuin vielä ottamaan papukaijan kädelleni seisomaan, mutta siihen eläinten kanssa poseeraminen omalta osaltani loppui, sillä en halunnut muikistella niiden kanssa. Ja se papukaija myös kakki laukulleni. Helkutin Pepe-papukaija.

Paikka ei olisi ollut niin ikävä, jos eläimillä olisi ollut kunnon elinolosuhteet, mutta häkkien ollessa kauhean pienet ja kaikkien virikkeiden puuttuessa olisin halunnut lähteä paikasta vain pois. Ja ottaa eläimet mukaan ja perustaa niille paremman paikan elää. 

laiskiainen oli söpö, mutta pian alkoi surkuttamaan
 
kuulemma linnut parantuvat jos niiden siivet on leikattu, en kyllä ole yhdenkään linnun kasvattavan siipiään takaisin, että tota joo





Kierroksen lopuksi opas tarjosi meille jonkin sortin viinaryypyt. Paolat olivat myös olleet Suomessa vaihdossa ja huomattiinkin maun muistuttavan vähän salmaria. Mitä shotissa oikeasti oli, niin ei hajuakaan. 

Tämän jälkeen lähdettiin oman oppaan kanssa takaisin kohti Iquitosta. 

Parasta päivässä taisi olla veneessä istuminen ja maisemien ihailu. Kun tuulenvire osui kasvoihin ja toi mukanaan hedelmäisen tuoksun. Puiden heijastuessa tyynestä vedenpinnasta. Ihana hiljaisuus verrattuna kaupungin moottoripyörien pärinään. Loppumatkasta vähän jopa torkahdin veneen keinuessa. 

Kaupunkiin päästessämme olimme kauhean nälkäisiä, joten vein tytöt kasvisravintolaan. En tiedä kuinka innoissaan he olivat linssisopasta, mutta minulle ainakin maistui. Sitten lähdimme kohti koteja, sillä masu täynnä väsytti aivan kamalasti. Kotona torkuinkin jonkin aikaa. 

Illalla lähdimme Noa nimiseen yökerhoon. Paikka muistutti Lyniä, sillä muutoksella, että musiikki oli lattarimusaa ja sisällä sai polttaa. Myös se, että ihmiset eivät juoneet paljon pisti silmään. Koska emme olleet kauaa, Susan ja Paolat eivät ottaneet mitään, mutta myönnettävä on, että oli tilattava kalja, jotta sain jotain tekemistä odottelun ajaksi. Ja kyllähän kylmä kalja kuuman päivän päätteksi maistui ihan hyvältä. Suurimman eron meinasin unohtaakin, nimittäin bändin kanssa lavalla oli kaksi bikineihin pukeutunutta naista twerkkaamassa. Niitä sitten siinä katseltiin kunnes oli aika muidenkin tanssia. 

Tänään onkin sitten väsyttänyt. Täällä herää väkisinkin, kun rakennusmiehet alkavat nakuttaa yläkerrassa taloa. Silloin yleensä laitan korvatulppia paremmin korviin ja koitan nukkua. Aamulla turvauduin vielä järeämmin, sillä laitoin unimaskin päähän ettei valo häirinnyt. Sainkin nukuttua jonkin verran pidempään kuin yleensä. Mutta sitä suomalaista hiljaisuutta kyllä välillä kaipaa. Ei aina jaksaisi laittaa korvatulppia ja herätä yöllä etsimään toista korvasta tippunutta lakanoiden seasta.

Päivän suuri saavutus oli pyykinpesuaineen hankkiminen, jee kohta vaatteita joissa ei ole aurinkorasvaa. Ja hedelmien ja vihannesten ostaminen. Käytiin Maryn kanssa Belenin torilla ostamassa ja huomasi kyllä hyvin, kuinka hinnat tipahtivat, kun olin paikallisen kanssa liikenteessä. Torilta lähdin kauppakassit pullollaan ja mukaan lähti esimerkiksi kilo mangoja. Nyt vain pitäisi ehtiä syödä ne kaikki. 


Lisäksi mysteerihedelmä teki paluun! Kyseessä oli aguaje joka muistuttaa mielestäni käpyä, mutta kuorittaessa kuori irtoaa suomumaisesti. Maku oli melko mieto ja valmiiksi kuoritut yksilöt olivat olleet hetken suolavedessä, joten maku oli hyvinkin epähedelmäinen. Syötävää ei kauheasti ollut, sillä sisällä oli paljon siemeniä. Ei noussut suosikiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti