Ajatuksia tropiikin paahteesta

Kerronpa teille tarinan kissasta. Se säikäytti minut noustessani rappusia yläkertaan, sillä se oli livahtanut sisälle jostain avonaisesta ikkunasta. Minä osoitin taskulampulla ja vuokranantajani huitoi harjalla, kun jahtasimme kissaa talon ylimmästä kerroksesta kohti alakertaa. Säikky kissa koitti paeta neljännestä kerroksesta, mutta se olisi ollut aivan päätöntä. Niimpä kissa päätti hypätä kolmannen kerroksen ikkunasta ja juoksimme kauhuissamme katsomaan mikä näky meitä odottaisi kadulla. Katu oli tyhjä! Kissa oli kadonnut kuin savuna ilmaan! Alhaalla istui mies ja huusimme hänelle, että onko hän nähnyt kissaa. Ja kuulemma kissa oli loikannut, laskeutunut noin 15 metrin päähän maahan ja jatkanut pakomatkaansa. Selvä todiste tieteelle, että kissoilla on oltava yhdeksän elämää!

Tämän jännittävän tarinan jälkeen olen varmaan saanut kaikki otteeseeni ja voinkin kertoa viikonlopusta ja muusta, johon ei liity pakomatkoja eikä pahemmin kissojakaan. 

Hattarainen auringonlasku ah

Paikka, jossa teen gradua on nimeltään Biblioteca Amazonica. Olin niin onnellinen kun lopulta löysin paikan, jossa kuulen omat ajatukseni. Kadulta tietenkin kantautuu mototaksien pärinä, mutta tasainen rrrrrrrrrr rrrrrrrrrr rrrrrrrrrrr ei onneksi häritse pahasti. Kirjastoon piti ostaa vuodeksi kirjastokortti, kyseessä on siis yksityinen kokoelma, joten jos tuleekin olo, että tekisi mieli jäädä niin on ainakin kirjastokortti! Epäilen kyllä vahvasti. Tiskin takana on päivittäin sama pikkuruinen mummeli ja tänään tullessani aamulla paikalle istui hän työpöytänsä takana kuulokkeiden kanssa ja kuulokkeista sojoitti hassut antennit. Olisi pitänyt kysyä, että mitä ihmettä hän oli tekemässä. Yleensä saan olla jylhässä luentosalissa yksin ja taukojumpan aikana voin kävellä ikkunan luo ja katsella tuossa auringonlasku-kuvassa näkyvää maisemaa. Kelpaa tuolla kirjoitella. 

Tässä oli ennen epämääräinen minikaatopaikka ja yhdessä yössä se oli korvattu näin näteillä istutuksilla! Tätä lisää tänne kiitos

Caran kanssa löydettiin uima-allas keskeltä kaupunkia,  täydellistä hellepäivänä!

Lauantaina lähdimme Caran kanssa jokiretkelle, sillä halusimme pois kaupungista. Täällä on niin kauhean kuuma ja pakokaasujen hengittäminen ahdistaa, joten pienet pakomatkat (no tuli se sittenkin mainittua) auttavat jaksamaan tässä kaupungissa. Kollektiiviveneet kuljettavat ihmisiä joenvarsikyliin ja matka kustantaa maksimissaan kolme solia. Hyppäsimme veneeseen ja suuntasimme Barrio Florido- nimiseen kylään, josta hurautimme mototaksille Independencia-nimiseen kylään. 

 

Kaukaisuudessa näkyi Iquitoksen siluetti.

Kohtasimme monta iloista possua!

Tälläinen tee-se-itse-huoltoasema, hyvin pelitti!

Onnellisena suu täynnä avokadoa, mussun mussun.

Independenciassa pidimme evästaukoa koulun edessä ja kuuntelimme, kun koulun teatteriryhmä musisoi. Oli mukavaa. Syömisen jälkeen ostimme limut ja opimme, että ihmiset tuovat päivittäin jäät Iquitoksesta pakastelaukussa, jotta juomat pysyvät kylmänä. Miettii vain kuinka nopeaa toiminnan täytyy olla, sillä tässä kuumuudessa jää sulaa hetkessä.  Iloisina jääkylmistä Inca Colasta ja Coca colasta kapusimme kylän näköalatorniin ja pääsimme köllöttämään riippumattoihin. Perfecto!

Olin aika hämmentynyt, sillä aivan kuin minä, kalkkilaivan kapteeni, olisin ruskettunut!? Ihoni ei olekaan teflonia joka heijastaa auringonsäteet pois!

Torniin kapusi myös Limasta tulleet turistit ja heidän kanssaan höpistiin niitä näitä. Heidän mielestään olisi ollut kauhean mukavaa, että löydettäisiin perulaiset miehet, eikä heitä kiinnostanut tietenkään, että molemmat seurustellaan. Vinkkinä siis kaikille naispuolisille sinkkulukijoille, että tervetuloa tänne vaan jos kiinnostaa sulhasen löytäminen nopeasti ja vaivattomasti!

Saimme myös taas kokea perulaista anteliaisuutta, sillä he antoivat yhtäkkiä meille ruoka-annokset, vaikka kuinka koitimme sanoa juuri syöneemme. Onneksi olimme riippumatoissa, sillä toisen lounaan jälkeen en pystynyt liikkumaan minnekään. 

Myöhemmin aurinkoinen sää muuttui ukkosmyrskyksi ja lopulta mitä kauneimmaksi auringonlaskuksi sateenkaarineen. 

Hyvä viikonloppu siis. Sunnuntaina olla möllötin pesten pyykkiä ja juoden liikaa kahvia. Pesin vihdoin uunin ja kokkailin täydellisiä uunivihanneksia. Tänään kävinkin sitten torilla ostamassa vihanneslokeron täyteen punajuuria ja bataattia, jotta voin tehdä samaa ruokaa huomenna uudestaan. 

Elämä täällä rullaa eteenpäin, yliopiston kanssa ei mikään toimi (kuulin huhua mahdollisesta jättilakosta...), mutta sen kun unohtaa, niin on oikein leppoisaa. Ja enää neljää päivää ja hyppään lentokoneeseen kohti Limaa ja pääsen näkemään Juhon! Chévere! (= perulainen ilmaus joka tarkoittaa jotakuinkin jees, mahtavaa ja upeaa).