14. kesäkuuta 2015

Lomailua 1/3 - kissapuistoja ja kokalehtiä

Holaa!

Reissuni on ylittänyt puolenvälin ja ensi viikolla voidaan juhlistaa 100 -päivää Perussa merkkipäivää. Aika on hassu asia, sillä menneet kolmisen kuukautta tuntuivat melko pitkiltä, mutta nyt jäljellä olevat kaksi ja puoli kuukautta tuntuvat lyhyeltä, vaikka saman verran aikaahan siinä on tiedossa. Hassua. 

Poikaystäväni Juho saapui tänne luokseni pallon toiselle puolelle juuri sopivasti puolenvälin aikaan; ikävä oli jo aika kova ja lisäksi oli kiva pitää pieni loma Iquitoksesta ja nähdä muitakin paikkoja Perussa. 

Kaksi viikkoa sitten perjantaina en saanut mitään aikaiseksi, kun vatsa oli täynnä perhosia. Eniten jännitti oman lennon ajoissa oleminen, sillä lensin siis Limaan Juhoa vastaan. Tottahan toki lentoni sitten olikin myöhässä ja päästessäni vihdoin kansainvälisten lentojen tuloaulaan oltiin minua vastassa.

Vietimme Limassa kaksi ja puoli päivää Juhon selviytyessä jet lagista ja minun hytistessä +20 asteisessa säässä, kauheaa tuollainen jos on tottunut +30 ja auringonporotukseen! Hotellissamme luultiin jostain syystä, että olimme juhlistamassa hääpäiväämme ja niimpä saimme huoneen ylimmästä kerroksesta, tervetuliais-jälkiruokia sekä ilmaiset drinkit. Vastaanottotiskin työntekijän kertoessa edellämainituista nyökyttelin mukana ja kiitin onnitteluista, vaikka pokkani ei meinannut pitää. Siellä siis sitten oltiin, Mrs. ja Mr. Loukonen ja aina respan ohi kävellessä koitin peittää käteni ettei sormuksettomuus paljastunut.

Parin päivän aikana ehdimme käydä Tyynenmeren rannalla, rapsuttaa kisuja Kennedy -puistossa (mielestäni Liman paras asia!), parissa museossa ja vanhassa keskustassa. Jotenkin kaupunki ei kuitenkaan innosta, parissa päivässä metropolista on vaikea saada otetta ja oikeastaan tuntuu, että voisi olla melkein missä päin maailmaa tahansa. Mielummin matkustankin pienemmissä paikoissa, jotka oppii tuntemaan lyhyemmässäkin ajassa eikä liikkumiseen kulu hirveästi aikaa.

Ja oli melkoisen hassu olo olla Limassa, maalainen saapui suureen muailmaan. Olin aivan innoissani kirjakaupoista ja supermarketista löytyvästä hyllystä täynnä lemppari myslipatukoita. Myslipatukoita saa myös täältä Iquitoksesta, mutta ne tuodaan Limasta, joten välillä ne ovat loppu kaupasta. Mikä kamaluus!

iih kisu maassa!
iih kisu puussa! "Juho haluan tollasen!"
iih kisu penkillä!
Tyynimeri oli edelleen pysäyttävän hieno





Rannikon jälkeen suunnattiinkin vuorille, Cuscoon. Olin vähän peloissani mahdollisesta vuoristotaudista, sillä kaupunki sijaitsee 3400 m korkeudessa, joten aloitin kokateen lipittämisen jo lentokoneessa. Kokalehdet sisältävät aineita, jotka auttavat sopeutumaan korkeisiin paikkoihin ja uskonkin niiden auttaneen, sillä olo ei ollut aivan kauhea. Tosin ensimmäisenä iltana mäen kapuaminen piti pysäyttää tasaisin väliajoin, kun sydän tuntui hyppäävän rinnasta ulos ja hengästytti aivan kauheasti. Vuoristotauti on siitä tasa-arvoinen, että se voi tulla kenelle vain kuntoon katsomatta. Olikin vähän pölhö olo  meidän kahden puuskuttaessa kuin viimeistä päivää pienten perulaisten mummojen köpöttäessä ohitse ilman minkäälaista ongelmaa. 

Oltiin varattu Cuscosta Machu Picchulle menoa varten matka, meidän eka seuramatka hahaa. Seuraavaksi sitten voidaankin hankkia yhteensopivat beessit matkustusasut. Ei vaan, reissu oli tosi kiva ja oli ihanaa, kun joku oli hoitanut kaiken puolestamme. Hinnan suhteen tietenkin jouduttiin maksamaan vähän ekstraa, mutta ei aivan kauheasti. Toki jos perulaisten hintoihin vertaa niin turisteilta nyhdetään irti kaikki irtoava. Lippu Machu Pichulle taitaa maksaa jotain 10S perulaisilta, kun ulkomaalaisilta se on jotain 140S. Että kiva. 

Nukuttiin Cuscossa yksi yö ennen reissuun lähtöä. Jos Limassa oli hieman hytisyttävä olo, niin Cuscossa olin aivan syväjäässä. Jouduin nukkumaan villasukat ja pipo päässä. Onneksi olin ostanut chullo-pipon niin selvisin! 

Reissun ekana päivänä kiersimme bussilla ympäriinsä Sacred Valleyta. Oppaan höpöttäessä mikrofoniin bussin etuosassa ja meidän esitellessämme itsemme tuntui kuin oltaisiin oltu luokkaretkellä. Oli kuitenkin hauskaa ja oppaasta oli kyllä hyötyä. Opimme mm. ettei laamojen oikea nimi ole laama, vaan pacozha. Väärä nimi johtuu siitä, että espanjalaisten saapuessa maahan he kysyivät eläimen nimeä "Como se llama? (Mikä sen nimi on?)", mutta ketsuaa puhuvat alkuperäisasukkaat eivät ymmärtäneet heitä ja vastasivat toistaen "Llama!". Siitä siis nimitys laama. 

Bussiseurueemme kanssa vierailimme Pisacin ja Ollantaytamban inkojen aikaisilla muinaismuistoilla. Oltiin aika amazed niiden upeudesta. 

Sacred Valley
Juho matkalla kohti Pisacia ja todiste turistikauden huipusta


Pisac



Ollantaytambo
Päivän lopuksi hyppäsimme Ollantaytambassa junaan ja tsukuttelimme Aguas Calientesiin, josta lähdimme Machu Pichulle seuraavana päivänä.

Mutta se tarina kerrottakoon myöhemmin, sillä on niin kauhea nälkä ettei pysty enää kirjoittamaan ja tämä venyi kilometrin pituiseksi postaukseksi. Siispä kunhan jaksan kirjoittaa kerron vielä Machu Pichusta ja Iquitoksesta  ja sitten toivottavasti blogi on taas ajantasalla!

2 kommenttia: