Kun kaupungin nimi tuo mieleen samban ja mustabamban

Sademetsässä paras paikka on nukkua teltassa, ei pääse hyttyset sisään!

Haastattelemassa tarjottiin sokerimehua, jota kohteliaisuudesta toki hörpin, vaikka päässä kuului huuto "ei hyvä luoja tästäkin saa varmana ripulin.." (ei onneksi saanut.)

 

Lounasta keskustorilla, joka sitten epäonnekkaasti paloi pari päivää sitten. Paikalle tulivat palomiehet - ilman vettä.

Kävin vähän tekemässä graduhaastatteluja ja olin jo henkisesti varautunut, että mikä tahansa voisi mennä pieleen. Moottoripyörä voisi hajota - jäisin jumiin keskelle perulaista maaseutua, se niistä haastatteluista. Nauhuri voisi simahtaa ja varapatterit kadota - se niistä haastatteluista. Vene voisi upota - uppoisin itsekin, sillä kumisaappaat vetävät pohjaan, se niistä haastatteluista*. Tai unohtaisin haastattelukysymykset kotiin - se niistä haastatteluista. Mutta tässä "mikään ei toimi koskaan" -maassa kerrankin tähdet olivat suotuisassa asemassa ja sain kaiken tehtyä. 

Tosin sitten tuli uhka, että kaupunkiin olisi tullut lakko sulkien ruokakaupat ja tiet, jolloin olisin voinut jäädä jumiin tänne myöhästyen lennoiltani. Tähtien pysyessä paikallaan lakkoa ei onneksi tullut ja sain lopettaa suunnittelun kuinka kävelisin tiesulkujen ohitse ja väistelisin polttopulloja samalla suojellen koko omaisuuttani sisältävää rinkkaa ja reppua.

Jännittäviä hetkiä täällä siis! 

Kauhean sydämentykytyksiä aiheuttavaa ei nyt sitten ole ollutkaan. Majailen pohjoisen rannikoille kesälomaansa viettämään lähteneen graduohjaajani luona kissavahtina, mikä on ollut ihanan rauhallista. Viimeisen kuukauden ajan olen ollut pisimpään viisi päivää yhdessä paikassa, joten on melkoisen luksusta saada olla paikallaan eikä joutua sullomaan rinkkaa parin päivän välein. Olen litteroinut haastatteluja ja onneksi saan apua, sillä paikallisten hablaama espanjooli on välillä samanlaista kuin joku puhuisi mitä vahvinta raumanmurretta ja taustalla huutaisi lapsia sateenkohinassa. 

Kissan kanssa olen kauhukseni vähän törmäyskurssilla, sillä yleensä kissat ovat kavereitani, mutta tämä yksilö tervehtii minua raapaisuin eikä suostu syömään tarjoamaani ruokaa. Välillä se tulee kiehnäämään jalkoihini ja jopa leikkii, mutta pian se taas palaa takaisin tuijottamaan minua kuin olisin marsilainen. Toimintasuunnitelmanani on huijata se kaverikseni naksujen avulla. Ei toiminut vielä tänään puhdistaessani uusia naarmuja kädestä. Ehkä huomenna sitten. 

Ja niin tämän kaupungin nimi on Moyobamba, siitä tuo otsikko. Ja miten kiva paikka tämä onkaan! Kukaan ei huutele perään (oikeasti Iquitoksessa meni hermot niin pahasti muiskuttelijamiehiin..), ilmasto on kuin suomen kesähelteillä ja mototakseja ei ole pärisemässä niin kauheasti. 

Takapihalta aukeaa näkymä vihreille vuorille ja aurinkotuolissa voi istua aamukahdeksalta hetken aikaa ottamassa aamun lempeää aurinkoa, kunnes säteet muuttuvat polttaviksi ja iho alkaa sihistä. 

Löysin maustekaapista kardemummaa ja tein kardemummalettuja. Eilen tein kasvissosekeittoa. Ah ja ah. 

Olen myös syönyt chiflejä, keittobanaanista tehtyjä sipsejä. On niin hyviä. Kuulemma Suomesta saa jo Inka Colaa, joten ehkä noitakin vielä jokupäivä löytyy kaupanhyllyltä. 

Cara nauroi minulle kantaessani puolirikkinäisiä kultaisia sandaalejani aina Iquitoksesta Andien korkeuksiin asti. Täällä sitten niillä tallustellessani aloin jo suunnitella kuinka isä voisi liimata nauravat pohjat yhteen ja kuulin Caran sanat päässäni, kuinka pöllöä se olisi. Ja sitten sandaalit hajosivat, melkein kesken kauppareissun. Haha. Ehkä hieman pöllö idea siis. 

Ostin mansikoita ja pesin ne vihannespesuaineella. Siis pesuaineella, joka on tarkoitettu vihanneksille tappamaan mahdolliset pöpöt. Iquitoksessa koitin löytää samanlaista ja kävin seuraavan keskustelun vuokranantajani kanssa:

"Joo kysy kaupassa kloriittia, sillä voi pestä" 

"Kloriitilla..?"

"Joo joo"

"....."

Niin ja ostin napapaidan. Viisi kuukautta sitten en olisi uskonut, jos olisin nähnyt tulevaisuudessa näin käyvän. Saa masu vähän aurinkoa hei.

*Äidille tiedoksi, että tämä tieto mielessä otin saappaat pois jalasta veneillessä. Mutta jos vene olisi uponnut, olisi nauhuri ja kysymykset kastuneet eli se niistä haastatteluista sitten.