23. huhtikuuta 2015

cool as an ice tea

Kaksi päivää ja paljon höpötystä.

Tiistaina tosiaan piti olla ensimmäinen luento, mutta jostain syystä luentosalien ovet olivat lukossa, joten opettaja ei tullut paikalle eikä luentoa ollut. Koska olin kuitenkin tullut keskustaan asti eikä huvittanut mennä kotiin takaisin, päätin tehdä jotain. Ensin mietin tavallista kahvilassa istuskelua, kunnes muistin tiistaisin leffalippujen olevan elokuvateatterissa vain 4,5 solia eli 1,5 euroa! Normihinta 9 solia ei sekään kyllä ole paha verrattuna Suomen hintoihin. En tiennyt mitä elokuvissa meni, joten menin paikan päälle havaitakseni kauhistuttavan pitkän jonon. En aluksi edes tajunnut koko jonon olevan elokuvateatteriin. Ilmeisesti täällä on julkaistu suosittu perulainen komedia, jonka kaikki halusivat nähdä lippujen ollessa edulliset. Itsehän kuitenkin valitsin elokuvista RAPIDOSOS Y FURIOSOS 7 -elokuvan! (Siis Fast and Furious, tuo espanjankielinen nimi on kyllä vaan paljon hauskempi.) Jotkut saattavat tietää, että kyseiset elokuvat ovat hämmentävästi hyvät leffat-listallani, joten menin jonon jatkoksi. 

Se, että jonotin lippuluukulle puolitoista tuntia kertoo mielestäni jotain sopeutumisestani. Sillä siinä seistessäni ei edes alkanut ärsyttää. Vähitellen jono eteni ja siinä samalla juttelin vähän vieressä olevani naisen kanssa ja jossain välissä ostin chupeten. Chupete on mehujää, joita kylmälaukkuja työntävät miehet myyvät kärryistään. Kookos on niistä paras maku. Jonossa mietin perulaisia ja kuinka rennosti asiat otetaan. Jos on odoteltava, niin sitten odotellaan. Ja asiat hoidetaan sitten kun ne hoidetaan. Rennosti vaan. 

Olen tainnut unohtaa kertoa kuinka kaikilla on täällä vyölaukku. Se mitä hipsterit Suomessa pukevat festareilla päälleen on täällä jokapäiväinen varuste. Ja oikeasti sellainen olisi niin kätevä! En usko, että kauhean moni voro lähtee varastamaan rahoja jos ne ovat iholla kiinni ja kuinka helppoa olisi mennä torille ostamaan hedelmiä, kun kädet olisivat vapaana eikä tarvitsisi pitää laukusta kiinni. On ehkä ostettava sellainen. Voi kauhea. 

Loppujen lopuksi jonottamisen jälkeen oli vuoroni ostaa liput ja kun kaksi lippua oli mukanani oli minulla vielä aikaa käydä syömässä nopeasti. Sain leffaseuraksi Carolinan, johon olen tutustunut Susanin kautta ja leffan alkaessa selvisikin ettei hän ollut nähnyt yhtäkään aiemmista leffoista eikä oikeastaan tiennyt mitä oli tullut katsomaan. Pikaisesti selitin, kuinka elokuvissa periaatteessa ajellaan paljon autoilla ja sitten trailerit jo pyörähtivätkin käyntiin. Leffateatteri muuten oli hyvä, lipun hinnan perusteella olisi voinut odottaa mitä vain, mutta ihan perusteatterista oli kyse. Ja mitä leffaan tulee, voi se oli hauska! Enkä ole usein kokenut elokuvasalissa samanlaista kollektiivista eläytymistä leffan käänteisiin. Elokuva oli tietenkin dubattu, mutta itseasiassa se oli tehty todella hyvin enkä loppujen lopuksi kiinnittänyt siihen huomiota. Paitsi niissä kohdissa, kun koko sali repesi nauramaan ja mietin, että mitäköhän hauskaa äsken sanottiin. Mutta niin, dubbauksen ei tarvitsekaan merkitä sitä, etten voi käydä täällä elokuvissa, jes!

Keskiviikkona minulla ei ollut luentoja, joten aamulla lähdinkin heti herättyäni salille. Se oli oikea veto, sillä salilla oli todella vähän porukkaa ja lämpötila oli "vain" 27 astetta sisällä. Jos jaksaisi herätä vielä vähän aikaisemmin, olisi varmasti vielä mukavampaa rehkiä. 


Myöhemmin lähdin keskustaan ja sain vihdoin puhelimen liittymän maksettua (raivokasta tuuletusta tähän)! Sitten meninkin Karma café-kahvilaan tekemään gradua ja kerrankin sen tekeminen tuntui muulta kuin kylmän hernekeiton syömiseltä. Kahvilassa istui tyttö Kånken-repun kanssa ja tuli ikävä omaa kettureppua. Otin tänne mukaan mukakätevän kasaan menevän repun, mutta se on alkanut haista! Hikoilu ja aurinkorasva, ei hyvä kombo. Tosin kukaan ei varmaan halua varastaa reppua ja sen sisältöä sen näyttäessä ryvettyneeltä ja haistessa ydinjätteeltä. 

Tämä päivä alkoi aikaisin, herätyskello soitti 5.01 ja silmät ristissä mietin tekosyitä jäädä sänkyyn. Lopulta oli pakko kuitenkin nousta. Tähän väliin voi kertoa sopivasti ostamastani hammastahnasta. Sillä, kyllä, hammastahna voi olla mielenkiintoista. Luulin, ostaneeni ihan vain menthol-makua, mutta pestessäni hampaita suussa maistuikin jokin joulumauste ja olin hieman hämmentynyt. Ilmeisesti en ollut tajunnut  putelissa lukevan mentholin lisäksi spice. Mutta makuun totuttuani, se on itseasisassa aika kiva. Ja väriltään tahna ei ole tuttu ja turvallinen valkoinen, vaan punainen! Aikamoista hurjastelua hampaiden pesun suhteen täällä siis meneillään.
 
Saatuani itseni näyttämään enemmän ihmiseltä kuin zombielta olin kävelemässä yliopistolle kello 5.45. Olin kuvitellut olevani ainoa ihminen liikkeellä noin kauhean aikaisin, mutta olin niin väärässä. Siellä ihmiset jo valmistelivat aamupalaa myytäväksi kadulla ja pappajoukko oli kerääntynyt kadunreunaan jutustelemaan. Aurinko nousi, ilma oli ihanan raikas, aivan kuin kesäaamuina Suomessa, ja kadut olivat tyhjillään mototaksien pärinästä. Täydellistä.  


Yliopistolla hyppäsin bussin kyytiin ja ajoimme metsän keskellä sijaitsevalle laitokselle. Rämähkö bussi hyppeli ja melkein jäi kiinni mutaiseen tiehen. Täällä on satanut todella paljon ja tie oli kuin yhtä suurta mutavelliä, joten ei ihmekään, että normaalisti noin 40 minuutin matka kesti yli tunnin. Saavuttuamme vihdoin laitokselle havaitsimme, että luentoa ei olekaan. Tästä sitten tietenkin seurasi kahden tunnin odottelu, niin perulaista. En tosin ymmärrä kuinka osa kurssille osallistuvista oli tiennyt ettei kurssia ollut, sillä meitä oli luentosalissa noin neljä. Kuulemma ensimmäisellä viikolla on melko yleistä ettei luentoja olekaan. Eli ehkä sitten ensi viikolla luennot alkavat niin että opettajakin on läsnä? Reissu ei kuitenkaan tuntunut aivan turhalta, sillä tutustuin kurssilla oleviin poikiin ja heidän kanssaan meillä oli hyvät keskustelut metsien suojelusta sun muusta ympäristöön liittyvästä. Paluumatka sujui joutuisammin ja torkuin puolet matkasta. Keskustaan päästyäni menin syömään ja huomasin salaatissani muurahaisia. Kertoessani asiasta tarjoilijalle vastaus oli, että mitä sitten, kyllä sen voi syödä. Siis onhan ötököiden syöminen hyvä asia, mutta en haluaisi niiden kipittävän salaatinlehdillä haarukkaa karkuun.


Kotiin päästyäni menin sitten päiväunille ja myöhemmin vielä sain Marylta kahvia selättääkseni kauhean haukottelun. Kurssilla olevan pojan mielestä täällä yleensä herätään kuuden aikaan ja kertoessani nukkuvani kahdeksaan (siis aivan kauhean myöhään) oli hän aivan ihmeissään. En ymmärrä tätä tarvetta nousta kukonlaulun aikaan! Ehkä se on se odottelu, johon kaiken ajan saa kulumaan ja siksi tarvitsee herätä aikaisin ehtiäkseen odottaa.

Mutta kuten sanottu olen alkanut tottua odotteluun ja viime aikoina Peru on ollut minulle hyvä. Joka päivä olen niin iloinen tästä löytämästäni asuinpaikasta. Kiitollisuutta ja onnellisuutta on vaikea pukea sanoiksi. Alakerrassa asuvasta perheestä on tullut tärkeä ja olen nyt ottanut asiakseni auttaa perheen tyttöä englannin opiskelussa. Kielen oppiminen on kuulemma täällä melko vaikeaa eivätkä opettajatkaan ole kai kauhean hyviä. Haluaisin, että tytöllä olisi joku päivä mahdollisuus matkustaa muuallakin kuin espanjankielisissä maissa ja ehkä jopa lähteä ulkomaille opiskelemaan, joten puhun hänen kanssaan englantia aina kuin mahdollista.  On otettu olo saada olla toiselle kuin isosisko. Ensi viikolla menemme katsomaan Tuhkimo-elokuvan jos aikataulut sopivat yhteen.

Päivän taidehetki
Ja kun kielistä puhutaan, on hurjan palkitsevaa huomata ystävystyvänsä espanjaksi. Kaupankassa -jutustelu on niin helppoa, mutta tutustuminen kunnolla vieraalla kielellä vaatii niin paljon. Kaikista vaikeinta on olla hauska, sillä kielen lisäksi eroa on kulttuurissa. Mutta sitten kun joku nauraa espanjaksi kertomilleni jutuille, niin aivan parasta. Englannin puhuminen tuntuu oikeastaan hassulta kun päivät kuluvat espanjaksi höpötellen ja puhuessani englanniksi heitänkin vahingossa väliin sanoja espanjaksi. Välillä opetan suomea sitä haluaville ja kaikista vaikein sana tuntuu olevan yö. Näkisittepä kuinka ihmisten suut vääntyvät hassuun asentoon heidän yrittäessään pulpauttaa y: ja ö:n yhdistelmää ilmoille. Hyvää yötä onkin sitten jo aivan omalla tähtitieteellisellä vaikeusasteellaan. 

Odotteluun vielä liittyen, 37 päivää ja enamorado on täällä, jihuu!

Hyvvööää yyyooööta.

4 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa luettavaa, taas kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva näitä fiiliksia on jakaa täältä :--)

      Poista
  2. Moi!
    Kiva tosiaa lukee näitä sun edesottamuksia maailman toiselta laidalta. Helsingissä sataa vettä ja on kylmä :D Nauroin varmaan 10 minuuttia tolle "Rapidosos y Furiosos", ai kauheeta :D
    Mä kanssa yritin Portugalissa aikoinaan opettaa "hyvää yötä", ei se oikee onnistunu millään!

    - Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola chica! :----)
      Kiva että luet, voin lähettää täältä vähän tätä aurinkoa sinne, kun täällä on sitä ihan riittämiin :D Kun palaan niin haluan kattoa ne muutkin rapidosot ja furiosot joita en ole nähnyt :D

      Hyvää vappua sinne, hurjaa että kohta on jo toukokuu!

      Poista