3. huhtikuuta 2015

Törmäyskurssilla

Melkein viikko on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Päivät täällä sujahtavat ohitse niin nopeasti.


Viime aikoina on tuntunut suoraansanottuna vähän surkealta. Koti-ikävä on iskenyt ihmeellisissä paikoissa; kun Champions Leaguen tunnari soi telkasta ja kuin join limua joka maistui lapsuuden kesiltä. Ja kun ystävät joille haluaa kertoa asioita ovatkin toisella puolella palloa, tuntuu yksinäiseltä. Vielä en ole ehtinyt tutustua kauhean moneen ihmiseen ja koitan muistuttaa itselleni, että olen ollut täällä vasta muutaman viikon. En vain osannut odottaa, että kurssien alkamiseen olisi näin pitkä aika ja yliopistossahan sitä tutustuisi parhaiten uusiin kavereihin.


Jotkut asiat ovat myös alkaneet ärsyttää. Mototaksien taukoamaton räksätys - tämä kuulemma onkin yksi Perun meluisimmista kaupungeista. Perään huutelevat miehet - millä oikeudella ne huutelevat perääni, en ole mikään kävelevä tissipari! Odottelu - yliopistolla saa ravata kuulemassa, että on tultava uudestaan seuraavalla viikolla ja maksaakseen puhelinliittymän tarvisee juosta neljässä eri kaupassa ja lopulta kuulla ettei tällä viikolla voi maksaa.

Kai tämä on sitä kulttuurishokkia. Ja kun kulttuuri on niin erilainen kuin johon on kasvanut, on varmaan väistämätöntä joutua törmäyskurssiin oman ja paikallisen ajatusmaailman kanssa.



Esimerkiksi naisen ja miehen asemat ovat niin erilaisia. Machokulttuuri on aika vahva ja onkin ihan ok, että mies viheltelee perääni vaimon seistessä vieressä. Kun istun puistonpenkillä, on melkein 100% varmaa, että joku tulee juttelemaan ja antamaan poskipusuja. Ja kaikki huutelu ja kiinnostus vain siksi, että satun olemaan vaalea ulkomaalainen nainen. Tuntuu ikävältä olla huomionkohde ja varsinkin sen kohdistuessa ainoastaan ulkomaalaisiin naisiin. 

Mutta kai tähän tottuu ja oppii hyväksymään, että täällä asiat nyt ovat näin.

Ja kun unohtaa nuo ärsyttävät asiat ja surkuilut, niin täällä on oikeasti mukavaa. Helposti sitä miettii vain ikäviä asioita, vaikka asioita joista olla iloinen olisi monta kertaa enemmän. Olen syönyt täällä niin paljon mangoja kuin varmaan viimeisinä kahtena vuotena yhteensä. Aurinko lämmittää täällä sielua myöten. Auringonlaskut ovat upeita ja iltaisin naapurit kerääntyvät ulos pelaamaan lentopalloa - joku kerta uskaltaudun vielä mukaan. 


Viime viikonloppuna näin manaatin, tuo merten lehmän, jolla ei ole hampaita vaan jotenkin se mussuttaa kaikki salaatinlehdet. Ennen tänne tuloa en tainnut edes tietää mikä manaatti on. Sitä silitellessäni tuntui kuin se olisi tiennyt kaikki merten salaisuudet. Tai no kaikki salaisuudet koskien manaattien suojelukeskusta, jossa se asui. Samassa paikassa näin pikkiriikkisiä kilpikonnia. 



Olin paikassa Susanin ja Paoloiden sekä Susanin luona asuvan saksalaisen Lenan kanssa ja odotellessamme bussia takaisin keskustaan alkoi sataa ja joimme kookosvettä tienposkessa katoksen alla. Pikkupoika leikkasi meille kookokset auki kauhean isolla veitsellä ja saimme lopuksi kaapia hedelmälihan. Bussissa matkustaminen oli aika mielenkiintoista, sillä jalkani eivät mahtuneet penkkirivin väliin ja seistessä pää melkein osui kattoon. En olekaan tainnut vielä tavata yhtäkään minua pidempää perulaista. 




Iltapäivällä kävimme Belenissä ja tällä kertaa otimme veneen, jolla pääsi kelluvalle alueelle. Tuntui vähän tirkistelyltä katsella puoliksi vedenpeitossa olevia taloja ja ottaa kuvia, sillä kyseessä oli kuitenkin ihmisten kodit. Sähköjohdot riippuivat matalalla ja kanalat kelluivat talojen "takapihalla". Olen täällä usein tuntenut vääryyttä kuinka etuoikeutettu olenkaan ja Belenissä tunne oli erityisen suuri. Ei kenekään pitäisi joutua asumaan vettyneessä talossa ja joutua käyttämään samaa vettä niin peseytymiseen, ruuanlaittoon kuin vessana. 


Tuo olikin viikon ns. seikkailu, muuten liikuin vain keskustassa. Alkuviikosta löysin kuntosalin noin 10 minuutin kävelymatkan päässä ja maanantaina meninkin sinne. Kuntosalin käyttö maksaa 5S eli alle kaksi euroa kerralta, joten hinnan takia ei voi keksiä tekosyitä olla menemättä. Salilla oli alussa pakko lämmitellä, aivan kuin olisin tarvinnut lämmittelyä tässä kuumuudessa, 15 minuutin ajan ja suihkinkin menemään crosstrainerilla. En aluksi uskonut selviäväni, sillä jotenkin tässä lämmössä väsyy niin helposti, mutta onneksi varttitunti kului nopsaan. Sen jälkeen kokeilin laitteita ja kaikki työllistetään- ilmapiirin takia paikalla oli ainakin viisi opasta, mikä olikin hyvä, sillä laittessa ei ollut ohjeita ja suurin osa niistä oli asetuksiltaan aivan vääriä minulle. Ns. hikipyyhettä en ollut tajunnut ottaa mukaan ja no, voitte kuvitella millainen soija täällä tulee. Että se mukaan seuraavalla kerralla. 


Liikuntaharrastukset eivät kuitenkaan rajoitu vain saliin vaan olen myös käynyt zumbaamassa! Ja se on ollut niin hauskaa, tosin täällä askesarjat ovat aikalailla vaikeampia kuin yo-jumpissa, mutta ainakin oppin twerkkaamaan hehee. Joka kerralla ohjaajana on ollut minishortseihin pukeutunut mies, jolla on saattanut olla kajalia. Kerran zumbattiin discopallon valossa, se vasta olikin hauskaa. Ja tanssista on myös se hyöty, että opin paikalliset hittibiisit. Ja jos joku miettii kuinka pohjoisesta tuleva pärjää näiden kuumaveristen latinoiden kanssa tanssilattialla niin vastaus on, että pysyn perässä. Salsalantio here I come! 


Yliopistoon liittyen sain vihdoin selkeyttä, sillä sain kurssikuvaukset, joten valintojen tekeminen on hieman helpompaa. Aikatauluja ei tosin vielä ole, mutta niiden pitäisi valmistua ensi viikolla. Tapasin myös Lizardon, joka on opettajana yliopistossa ja joka oli Turussa pitämässä kurssia, ja hän lupasi auttaa yliopistoasioissa jos tarvisen apua. Se on todella kiva, sillä välillä en ihan pysy mukana mitä sihteerit minulle papattavat. Välillä tuntuu, ettei täällä oikein tiedetä mitä kanssani pitäisi tehdä, eikä se taida olla ihmekään, koska olen ainoa vaihtari.


Mitä muuta täällä nyt sitten on tullut tehtyä, niin olen himoinnut pitsaa ja vihdoin löytäessäni pitserian minulle ilmoitettiin pitsaa olevan tarjolla ainoastaan iltaisin. Mikä pitseria tuollainen muka on?! 

Löysin myös vihdoin nettikahvilan, jossa Skypen käyttäminen onnistuu. Testatessani netin nopeutta täällä asunnolla, oli tulos Juhon mukaan samaa luokkaa kuin kotona 90-luvulla. Jepp, ei ihmekään, että kuvien lataaminen tänne kestää ja skypettäminen on pikselimössöä.

Onnistuin myös nappaamaan jonkun vatsapöpön ja viimeiset pari päivää onkin mennyt mökkihöperöityessä neljän seinän sisällä. Tänään hain apteekista lääkettä ja myyjä antoi jonkinlaista nesteytysvettä, jonka maku saa irvistämään, sekä jotain pillereitä. Toisen tunnistin maitohappokapseliksi, mutta toisen sisällöstä en saanut selvyyttä vaikka kuinka googlasin. No tuntuu auttavan, joten se riittää tällä haavaa. 

Knoppitietona vielä mainittakoon, että asunnon katolta näkee ainakin 60 palmua! 

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti mahapöpö lähtee pian matkoihinsa ja pääset jatkamaa seikkailujasi. Skypettelemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apteekin dropit tehosivat ja taas olen seikkailukunnossa, keskiviikkona lähden käymään Tarapotossa :)

      Poista
  2. Oi että, mä varmaan pyörtyisin sinne salille! :D Kestän niin huonosti kuumuutta. Tsemppiä zumbailuun ja eloon muutenkin! Kyllä se pahin koti-ikävä taas pian väistyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän muakin on alkanut välillä heikottaa kun on ollut tanssimassa, mut kyl tähän kuumuuteen onneksi on aika hyvin jo sopeutunut! En kyl olisi uskonut alussa, kun silloin haarukka ei meinannut pysyä kädessä käsien hiotessa niin pahasti :D Ja kyllä täällä menee mukavasti, koti-ikävä tulee ja menee, mutta onneksi sen kanssa pärjää :) pus!

      Poista