20. toukokuuta 2015

Minne katosi päivät


Kohta on mennyt jo kaksi ja puoli kuukautta täällä, parin viikon päästä reissu on puolessavälissä. Minne aika oikein juoksee?

Kirjoittaminen on vähän unohtunut, sillä alussa mototaksien näkemisestä raportointi tuntui ihmeelliseltä, mutta nykyään miljoonannen mototaksin nähdessäni on alun ihmetys laantunut. Ja elämä täällä on muuttunut arjeksi; aamulla herään ja syön mysliä, lähden tekemään gradua, menen luennolle, syön, käyn jumpassa, vietän aikaa kavereiden kanssa ja huomaan, että olen sopeutunut tähän kaaottiseen viidakkokaupunkiin. 

Helmi tai Heumi, mitä näitä nimiä nyt on.
Sain kotoa paketin ja melkein tuli onnenitku postissa, kun paketti löytyi kuin löytyikin hyllystä. Olin jo henkisesti varautunut paketin kadonneen jonnekin perulaisen postin uumeniin. Saadakseni paketin tarvitsi minun allekirjoittaa kolme erilaista lippulappusta ja antaa passinkopio. Huomionarvoista on myös se, että lähetin kirjeen täältä Suomeen ja se matkasi kolme viikkoa, kun taas tuo paketti oli ollut matkalla noin viisi päivää. Postikin on täällä manana manana toiminnassa. 

Hapankorppua ah!! Tosin juusto on vähän surkeaa kun se alkaa sulaa tässä kuumuudessa alta aikayksikön.
Mitä terveyteen tulee niin loiset lähtivät pois masusta. Saatuani puhtaat paperit labrasta en kuitenkaan voinut iloita kauaa, kun seuraavana yönä heräsin melkein 39 asteen kuumeessa ja houreissani olin varma, että olin saanut pahamaineisen denguen. En onneksi sentään, vaan kyseessä oli vain bakteerien aiheuttama tulehdus vatsassa. Vaikuttaa vähän siltä, ettei vatsani oikein halua sopeutua täällä elämiseen. Huomasin myös olevani allerginen papaijalle, sillä yhtenä aamuna heräsin mojovien pusuhuulien kanssa ja aikani pohdittuani (lue: googlattuani ties mitä kauheita trooppisia taudinaiheuttajia) diagnosoin itselleni kyseisen allergian. Kauhea pettymys, sillä olin ihan koukussa papaijaan! 

tarkastelimme toria

Kurssitkin ovat täällä vihdoin ottaneet tuulta alleen. Amazonin ekologista kulttuuria käsittelevä kurssi on tosin edelleen hieman mysteeri. Eilen luennon alussa luokkaan tuli joku mies selittämään niskakivuista, minkä jälkeen meidän piti tuijottaa jotain korttia jossa oli Jeesuksen kuva ja lopuksi mies kertoi tarinan syöpään sairastuneesta pojasta, jolle sai lahjoittaa yhden solin. Mitä ihmettä...?! Luennon alkaessa teemana sitten oli biodiversiteetin hyvät puolet ja jotenkin puolet ajasta käytettiin erilaisista kaloista puhumiseen. Opettaja selitti myös ekoturismista ja viittoi minua kohti, mutta en tietenkään tajunnut mistä oli kyse. Huomenna kuulemma saamme jonkun tehtävän. Toivon, että se vihdoin avaisi mistä tässä kurssissa oikein on kyse. 

Toinen kurssi, luonnonvarojen suojelu, sitten onkin melko selkeä, mutta opettaja on hurjan vaativa. Ja tapa tehdä kurssitehtävät täällä on niin kauhean hidas. Teemme ryhmätöitä ja yhden powerpoint-esityksen tekemiseen käytettiin noin viikko, kun itse olisin tehnyt saman homman parissa tunnissa. Kuulemma täällä on sitä parempi mitä enemmän on dioja. Näin ollen 15 minuutin esitykseen on tungettu 50 diaa ja näistä dioista minun pitäisi kyetä esittämään neljä diaa noin minuutissa. Joo tota joo. Eikä riitä, että esitys on hyvä, sillä opettaja kuulemma arvostelee myös ulkonäköä. Ryhmän jäsenten pohtiessa pitäisikö pukeutua valkoisiin kauluspaitoihin jouduin tuottamaan karvaan pettymyksen ilmoittaessani etten omista sellaista paitaa. Tekisi mieli laittaa joku räikeä hawaijipaita ja mikroshortsit järkyttääkseni vähän opettajaa. Ja lyhentää diani yhteen diaan. 



Toinen tehtävämme liittyi luonnonvarojen runsauteen ja meidän piti mennä torille tarkkailemaan mitä siellä myytiin. Onneksi saimme melko pienen torin ja listamme koostui pääosin banaaneista. Tästäkin tarkastelureissusta pitäisi kirjoittaa jokin raportti, mutta kun en ole saanut minkäänlaisia ohjeita (kaikki on niin itsestäänselvää muille) en oikein tajua mitä banaaneista voisi kirjoittaa. 

aguaje-hedelmä, yleisin hedelmä täällä
Kolmannen kurssin olen päättänyt jättää pois, sillä nuo kaksi kurssia vievät kauheasti aikaa. Espanjaksi opiskelu ja asioiden sisäistäminen on hurjan vaikeaa, sillä aivot väsähtävät kun joutuvat koko ajan pinnistelemään. En tosiaankaan tiedä mitä tulevista tenteistä tulee, koska niissä kuulemma tapana on kysellä pikkutarkkaa trivial pursuit-tietoa, ja kun sellaisen opettelu on suomeksikin haastavaa niin kuvitelkaa sama espanjaksi. Kävin tosin kolmannen kurssin yhdellä luennolla, joka harjoituskerta ja toisin sanoen menimme läheiseen eläintarhaan katsomaan eläimiä.

Olen käynyt myös leffoissa. Toissaviikolla kävimme katsomassa perulaisen komedian Asu Mare 2!:n, joka oli ihan viihdyttävä, vaikka slangia puhuvien näyttelijöiden repliikeistä oli vaikea välillä saada selvää. Eilen kävimme katsomassa myöskin perulaisen elokuvan, Desaparecer- nimeltään ja oletimme menevämme katsomaan hyvin loppuvaa actionpätkää, mutta todellisuudessa leffa oli ahdistava ja pelottava ja loppui mitä karmeimmin. Jos olisin tuon tiennyt ei oltaisi Caran kanssa otettu perheen 11- ja 9-vuotiaita lapsia mukaan. Kotiin päästessämme oli pakko katsoa vähän piirrettyjä, jotta heitä ei enää pelottanut niin paljoa. Ei täällä oikein välitetä noista ikärajoista, pari traumatisoitunutta lasta sinne tai tänne, mitä väliä. 


Mutta nyt on mentävä aamupalalle. Olen vihdoin löytänyt maustamatonta jugurttia ilman kauheaa määrää lisättyä sokeria, ah. Pitäisi oikeasti ottaa kuva siitä sokerinmäärästä, jota täällä heitetään esim. smoothieihin. Huh huh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti