Kun saapuu Cuscoon, tuntuu kuin lentokone laskeutuisi keskelle vuorenrinnettä, sillä ikkunasta näkee vuorenhuiput ja tuntuu kuin niitä voisi melkein koskettaa.
Palasin mielelläni Cuscoon, sillä Juhon kanssa emme ehtineet kunnolla tutustua itse kaupunkiin, ja vietimmekin Caran kanssa Cuscossa yhteensä neljä päivää tasapainoillen alpakka-asioiden ostelun ja retkeilyn välissä.
Päästyämme perille oli puettava kaikki lämpimät vaatteet päälle, sillä oli paljon kylmempi kuin oli ollut kuukausi aiemmin ollessani kaupungissa. Tällä hetkellä Cuscossa onkin meneillään vuoden kylmin aika. Päivät ovat auringonpaisteessa todella lämpimiä, mutta yöllä lämpötilat tippuvat hytisyttäviksi. Voisin paasata pienen tovin talojen eristämisestä, sillä hostellistamme puuttui lämmitys ja niinpä jäätymisen estämisenä käytettiin kolmea täkkiä ja pipoa päässä, sillä kylmä viima puhalsi suoraan sisään ikkunoiden ja seinien läpi.
 |
| Plaza de Armas |
 |
| Alpakkavaatehulluus tekemässä tuloaan..! |
Ensimmäisenä päivänä kävimme Pisacin kaupungissa, jossa sijaitsee suuri markkina-alue. Samaisessa paikassa kävin myös Juhon kanssa, mutta tällä kertaa kukaan ei ollut hillitsemässä haluani ostaa kaikkia ihanan värikkäitä pussukoita ja nyssyköitä ja loppujen lopuksi värien vilistessä silmissä totesimme, että olisi parasta lähteä ennen totaalista sekoamista. Hieman tosin taisi lähteä lapasesta, sillä jouduin ostamaan toisen kassin pelastaakseni rinkkani räjähtämiseltä.
 |
| Aurinkoinen Pisac |
Vaikka alpakkapussukat olivat upeita, niin kieltämättä paras ostos oli kyllä villahousut vitosella. Niin epäimartelevat, mutta ah niin lämpimät ja mukavat.
Seuraavana päivänä totesimmekin parhaaksi paeta kaupungista, sillä villavaatteet kutsuivat edelleen liian houkuttelevasti nimeämme. Siispä lähdimme ratsastamaan!
Kyseinen retki oli kyllä yksi parhaista asioista Perussa olemisen aikana! Pienenä olin kunnon heppahullu lukiessani kaikki kirjaston tallityttö-kirjat ja ravatessani tallilla, niinpä oli hienoa päästä kymmenen vuoden tauon jälkeen laukkaamaan pitkin perunapeltoja. Heponi nimi oli Tormenta (eli Myrsky), mutta onneksi se kopsutteli menemään rauhassa eikä tiputtanut minua vaikka menimme pystysuoraan alaspäin menevää polkua ja kiemurtelimme metsikössä. Myöhemmin mietinkin etten koskaan aiemmin ollut ratsastanut niin vaikeassa maastossa!
 |
| Haluan oman ponin..! |
Ahkeran ulkoilupäivän jälkeen seuraava päivä menikin museoissa kierrellessä ja bussilippuja ostaessa. Pääsin uudestaan Green Point- ravintolaan, jossa on mielestäni edelleen parasta kasvisruokaa. Perunamuusin tilalla oli käytetty omenasurvosta, joka oli niin nokkelaa, että haluan kokeilla samaa itsekin.
 |
| Elämäni ensimmäinen kolibri-bongaus! |
Aikeissamme oli lähteä Titicaca-järven rannalla sijaitsevaan Punon kaupunkiin aikaisin seuraavana aamulla ja bussi lähtikin ajallaan ja huono disney-elokuva laitettiin pyörimään. Tosin noin tunnin ajelun jälkeen palasimmekin terminaaliin, sillä työväen lakon takia kaikki kaupungista ulos vievät tiet oli suljettu! Kaupungista ulos yrittävät saivat kiviä ja lasia niskaansa, joten lähtömme siirtyi iltaan. Näin ollen tiedossa oli 14 tunnin odotus ja päivää kuvasikin Caran toteamus: Helmi is not happy today.
 |
| Tämäkään tyyppi ei vaikuta kauhean iloiselta |
Istuttuamme aikamme terminaalissa päätimme, että jo riittää ja lähdimme kaupungille. Tiet olivat edelleen suljettuja, joten kiersimme taksin kanssa hiekkatietä pitkin päästäksemme keskustaan. Suurin osa kaupoista oli kiinni tai sitten kaupat sulkivat ovensa mitä nopeimmin mielenosoittajien marssiessa ohitse. Kaiken kaikkiaan tilanne kuitenkin oli melko rauhallinen ja saimme lounastaa rauhassa löytämässämme sisäpiharavintolassa.
Lopulta päivä meni ohitse nuokkuen ja iltakymmeneltä istuimme bussissa matkalla kohti Punoa. Juuri ennen lähtöä uutisissa kerrottiin Punon olevan hätätilassa lumisateiden takia ja tulikin mieleen, että olisi ehkä voinut katsoa säätiedotteita ennen lähtöä. Seuraavaa Titicacasta kertovaa postausta hieman spoilaten voin onneksi kertoa ettei meitä odottaneet suuret lumikasat päästessämme perille.
Perulaista bussiyhtiöistä voisi kertoa sen verran, että hinnoissa ja laadussa on paljon vaihtelua. Cuscosta lähtevä yhtiömme oli parhaimmistoon kuuluva Cruz del Sur, mutta meille yhtiö näytti vain huonot puolensa. On jotenkin käsittämätöntä ettei 14 tunnin myöhästymistä pahoitella mitenkään ja tietoa joutuu nyhtämällä nyhtämään. Toisaalta sitten Hurazista matkustaessamme yhtiö oli täysin tuntematon Cavassa tai jotain sinnepäin, mutta palvelu oli täysin erilaista kuin edellä mainitussa yhtiössä. Niinpä voisinkin todeta ettei aina kannata luottaa Lonely Planetin suosituksiin.
Ja mitä tulee Cuscoon, niin kaupunki on edelleen yksi lemppareistani Perussa. Mototaksit on kielletty keskustassa, joten korvat lepäävät hiljaisuudessa. Aiemmin en ollut ajatellut kuinka hiljaisia autot voivatkaan olla verrattuna päriseviin mopoihin. Lisäksi löysimme kebap -paikan, jossa falafel oli niin muy bueno, että haluaisin teleportata ravintolan Suomeen.
Yhteenvetona voisikin sanoa, että Cusco tarjoaa mitä parhainta ruokaa, mutta myös ulkoiluseikkailua. Ja ah niitä alpakkavillavaatteita sun muita.
Seuraavaksi sitten jutun punontaa Punosta, höhö.
 |
| one cool lama |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti